TEIJA NIKU
  • Home
  • Bio
    • Bands
  • Calendar
  • Albums
    • Reviews
  • Videos & sounds
  • Photos
  • Contact

Teija Niku

on haitaritaiteilija, jonka erityisosaamista ovat pohjoismainen ja balkanilainen kansanmusiikki. Nikua on luonnehdittu loistavan melodiantajun omistavaksi säveltäjäksi ja kekseliääksi sovittajaksi, jonka laulava ja teeskentelemätön soittotyyli nousee teknisen suorittamisen yläpuolelle.

Nikun kaksi ensimmäistä soololevyä, Memento (omakustanne 2017) ja Finsko Pajdusko (Rockadillo Records 2011), ylsivät molemmat julkaisuvuosinaan Helsingin Sanomien Vuoden parhaiden levyjen listalle ja viimeksi mainittu myös Vuoden Etnoalbumi Emma-ehdokkaaksi. Niku tunnetaan myös Polka Chicks - ja Karuna- yhtyeistä sekä balkanilaiseen kansanmusiikkiin erikoistuneesta Teija Niku & Grupa Balkan -kvartetista, joka voitti arvostetun Konsta Jylhä -kilpailun vapaan sarjan vuonna 2012. Viime vuosina Niku on keikkaillut ahkerasti Yhdysvalloissa amerikansuomalaista ja suomalaista musiikkiperinnettä yhdistelevällä Aallotar-duollaan sekä perustanut Memento-levyn materiaalia jazz-mausteilla esittävän Teija Niku Kvartetin.

Kesällä 2019 Ääniä Records julkaisi Nikun kolmannen soololevyn Hetkessä, joka esittelee taiteilijan kirjaimellisesti soolona. Haitarin laaja rekisterivalikoima, dynaamiset ja tekniset mahdollisuudet sekä hetken improvisaatiot ovat olleet lähtökohtana uuden levyn musiikille, joka on kokonaan Nikun itse säveltämää, sovittamaa ja äänittämää. Levy sai merkittävää kansainvälistä huomiota noustessaan marraskuussa 2019 Euroopan Yleisradioiden maailmanmusiikkitoimittajien World Music Charts Europe -listan sijalle 13. 

levytykset

Hetkessä- soololevy (Ääniä Records 2019, aania-34)

spotify

levy-/keikka-arvioita ja artikkeleita viime vuosilta

Picture
Picture
Picture
Picture
Ilkka & Pohjalainen / Juha Seitz 14.10.2019
Picture
HBL 11.12.2019
Picture
Lira Musikmagasin 3/2019
Picture
Picture
Songlines Magazine December 2019 (#153)
Picture
Picture
Picture
Picture
Keskisuomalainen 07.09.2018
Picture
Salon Seudun Sanomat, Veli-Matti Henttonen 22.04.2017
Picture
Ilkka, Juha Seitz 21.03.2017
Picture
Kaleva 30.6.2016
Lisää arvioita

tärkeimpiä esiintymisiä

12 kiertuetta USA:ssa vuodesta 2010 / useita yhtyeitä
Celtic Connections / kansainvälinen naishaitaristien projekti Accordionesse
Musiikkitalo Helsinki / Teija Nikun sävellyskonsertti 'Memento' 
Lotus World Music & Arts Festival, Bloomington, IN / Aallotar 
Beethoven & Banjos cross-genre musiikkifestivaali, Upper Peninsula of Michigan / Aallotar
Sounds of the North Festival, Gdansk, Poland / Aallotar
Folkelarm showcase Oslo, Norway / Aallotar
Folk Alliance International official showcase, Kansas City, USA / Aallotar
Akkordeonale 35 konsertin kiertue Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä
Haapavesi Folk Music Festival / useita
Kaustinen Folk Music Festival / useita
Cedar Cultural Center, Minneapolis, MN / useita

Promo-/keikkakuvia viime vuosilta

© Teija Niku 2024
  • Home
  • Bio
    • Bands
  • Calendar
  • Albums
    • Reviews
  • Videos & sounds
  • Photos
  • Contact